Tähtitaivas
Haarakastie 19, 70800 Kuopio
Ennakkomarkkinoinnissa yksitasoinen rivitalokohde Kuopion Litmasella.
Hienolle paikalle Kuopion Litmasen alueelle on suunnitteilla uusi rivitalokohde. Kohteeseen tulee 12 asuntoa, jotka kaikki ovat yksitasoisia. Taloyhtiö on savuton.
Asunnot ovat 2-5 huoneen, keittiön ja saunan kokonaisuuksia, ja ne ovat pinta-alaltaan 57-100 neliötä. Asuntojen yhteydessä on puolilämpimät varastotilat. Asuntojen piha-alueiden ilmansuunta on joko etelään tai länteen. Asuntojen pohjapiirustukset ovat tältä sivulta löytyvässä kohde-esitteessä.
Kohde on kolmen asuintalon yhtiö, jossa rakennuskokonaisuuden muodostavat asuintalot ja 12 autokatospaikkaa, jotka myydään erillisinä osakkeina. Autokatospaikkojen yhteydessä on erilliset kylmät varastotilat, jotka kuuluvat autokatosten myyntihintaan. Lisäksi pihassa on kolme myytävää autopaikkaa ja kaksi vieraspaikkaa.
Monipuoliset palvelut ovat lähellä Tähtitaivasta. Pitkälahden liikenneasema on 1,8 kilometrin päässä. Liikenneasemalla on lukuisia palveluja, muun muassa huoltoasemapalvelut, ruokakauppa ja ravintola. Matkuksen ostoskeskukseen on matkaa noin 4,5 kilometriä ja mualiman navalle eli Kuopion torille noin 10 kilometriä.
Tähtitaivas on erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Kävely- ja pyöräilytiet kulkevat ihan kotiovelta. Lähin bussipysäkki on 600 metrin päässä, ja omalla autolla huristat keskustaan alle varttitunnissa.
Pitkänlahden kouluun (1.-3. luokat) on kävellen matkaa alle kilometri. Pyörön ylä- ja alakoulu (1.-9. luokat) ovat myös kävelymatkan päässä, matkaa kertyy kävellen noin 1,6 kilometriä. Alueella on myös useita päiväkoteja. Lähistöllä on Pitkälahden uimaranta ja Kuopion kaupungin venevalkama. Litmasen lampi ja sen lähistöllä olevat ulkoilureitit ovat ihan vieressä.
Ota yhteyttä ja kysy lisää Tähtitaivaan asunnoista!
Jarkko Mattila
p. 040 163 1737
jarkko.mattila@rp-karmi.fi
Ladattavat tiedostot
Huoneistot
Huoneisto | Koko | Pinta-ala | Tila | Velaton hinta | Myyntihinta | Kohde etuovessa |
---|---|---|---|---|---|---|
A1 | 4h+k+s | 85 m2 | 259 000 | 101 832 | ||
A2 | 3h+k+s | 73 m2 | 229 300 | 94 321 | ||
A3 | 3h+k+s | 73 m2 | 229 300 | 94 321 | ||
A4 | 3h+k+s | 73 m2 | 229 300 | 95 321 | ||
A5 | 4h+k+s | 85 m2 | 259 000 | 101 832 | ||
B6 | 3h+k+s | 75 m2 | 232 500 | 93 823 | ||
B7 | 2h+k+s | 57 m2 | 179 900 | 74 505 | ||
B8 | 2h+k+s | 57 m2 | 179 900 | 74 505 | ||
B9 | 3h+k+s | 72,5 m2 | 227 800 | 92 821 | ||
B10 | 4h+k+s | 85 m2 | 259 000 | 101 832 | ||
C11 | 5h+k+s | 100 m2 | 299 000 | 114 097 | ||
C12 | 4h+k+s | 85 m2 | 259 000 | 101 832 |