RP-Karmi

Ajankohtaista

Heikki Leskinen tuo vahvaa kokemusta ja kehittämisintoa RP-Karmille

1.11.2025

Rakennusinsinööri Heikki Leskinen on aloittanut RP-Karmilla vastaavana työnjohtajana. Takanaan hänellä on pitkä ja monipuolinen rakennusalan ura, jonka aikana Leskisen toteuttamat rakennushankkeet ovat vaihdelleet yksittäisistä kerrostaloista ja pysäköintilaitoksista aina laajoihin korttelikokonaisuuksiin saakka.

– Rakennusala on ollut mukana elämässäni jo pitkään. Työskentelin Lemminkäisellä yli 12 vuotta, ja vuonna 2013 muutin Mäntsälästä Kuopioon. Samalla siirryin Peabin palvelukseen, kertoo Kurkimäessä asuva Leskinen.

Nyt tie on tuonut RP-Karmille, jossa hän jatkaa tuttua työnkuvaa vastaavana työnjohtajana. Leskinen tulee toimimaan vastaavana työnjohtajana Kuopion Julkulaan toteutettavassa Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden asumisyksikkö Saarnipuun rakennushankkeessa.

– Viihdyn tässä työtehtävässä hyvin, koen sen edelleen monipuolisena ja mielenkiintoisena.

Leskinen on koulutukseltaan rakennusinsinööri (AMK), ja hän valmistui Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta vuonna 1997. Tällä hetkellä hän syventää osaamistaan opiskelemalla työn ohessa Savonia-ammattikorkeakoulussa ylempää korkeakoulututkintoa, pääaineenaan teknologiaosaamisen johtaminen.

Heikki Leskinen toimistolla työpöytänsä ääressä.

Leskinen toimii vastaavana työnjohtajana Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden asumisyksikkö Saarnipuun rakennushankkeessa.

Pätevyyksiensä osalta Leskinen mainitsee erityisesti poikkeuksellisen vaativien rakenteiden pätevyyden, joka on ollut hyödyksi vaativissa kohteissa. Uusi työpaikka RP-Karmilla löytyi tuttavan vinkistä.

– Edellisellä työnantajallani työkanta oli pienentynyt viime vuosina. Kuulin tuttavalta, että RP-Karmi etsi vastaavaa työnjohtajaa, ja otin yhteyttä. Pidimme yhden pidemmän palaverin ja muutaman puhelinkeskustelun, joiden aikana syntyi hyvä kuva yrityksestä. Täällä on tekemisen meininki ja yrittämisen halua. Olen tyytyväinen, että tulin valituksi tähän tehtävään.

Leskisellä on viisi lasta ja kolme lastenlasta, joten osa vapaa-ajasta kuluu isovanhemman tehtävissä.

Tulevaisuutensa hän näkee osana RP-Karmin kasvutarinaa.

– Toivon, että voin omalla työpanoksellani olla mukana kehittämässä ja kasvattamassa RP-Karmia vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

 

Lue lisää:RP-Karmi toteuttaa kaksi uutta palveluasumisen hanketta Pohjois-Savoon