Kuusillan omarantainen rivitalokohde rakenteille
12.5.2022
Kuunsillan rivitalokohteen rakentaminen Kuopion Saaristokaupungissa käynnistyi suunnitelmien mukaisesti toukokuussa. Ennakkovarauksessa olleen kohteen myynti aloitetaan heti tontin lainhuudatuksen valmistuttua.
Useiden muiden alojen ohella rakennusala on Venäjän perusteettomasti aloittaman sodan seurauksena kohdannut uudenlaisia haasteita, jotka ovat näkyneet muun muassa häiriöinä raaka-aineiden saatavuudessa ja hintojen jyrkkänä nousuna. Kuunsillan osalta mahdolliset riskit on pystytty minimoimaan hankkimalla materiaaleja ennakkoon ja solmimalla pitkäaikaisia sopimuksia materiaalitoimittajien kanssa.
– Pystymme tekemiemme ennakkohankintojen avulla sitomaan rakentamisen kustannukset niin, etteivät mahdolliset myöhemmät toimitusvaikeudet esimerkiksi teräs- ja betonituotteiden osalta juurikaan kohdennu Kuunsillan rakennusurakkaan, kertoo RP-Karmin toimitusjohtaja Jarkko Mattila.
– Tietysti kaikkeen täytyy nykymaailmassa varautua, mutta hyvällä ennakoinnilla näitä haasteita saadaan taklattua.
Vaikka maailmantilanteen epävarmuus näkyy varovaisuutena asuntokaupassa, kiinnostaa kodin hankkiminen kuitenkin edelleen. Kysyntää pitävät yllä muutokset asumistarpeissa.
– Etätyöskentelymahdollisuus oman kodin yhteydessä on selvästi aiempaa tärkeämpää, ja myös suurempien perheasuntojen kysyntä on kasvussa. Näitä tarpeita olemme Kuunsillan kohteessa painottaneet suunnittelussa heti alusta lähtien. Useimpiin asuntoihin voi helposti sijoittaa vaikka kaksikin etätyöhön soveltuvaa tilaa. Kohteen helmenä on kuitenkin Kallaveden rantaviiva taloyhtiön omine rantasaunoineen ja uimarantoineen, Mattila sanoo.
Esittelemme Kuunsillan kohdetta sunnuntaina 15.5. klo 13.15. Lue lisää: As Oy Kuopion Kuunsilta 10